Sakura: Salli, Kunnioita ja Rakasta

Olin eilen lenkillä, ja kuuntelin äänikirjaa läsnäolosta ja keskittymisestä. Siinä kerrottiin vinkki, miten kannattaa tarkkailla ajoittain omaa rytmiä, kiirettä ja pysähtyä nauttimaan maisemista. Nauttimaan luonnosta kaikin aistein. Antaa aivoille palautumishetki! Sehän on itsellekin tuttua, meditaatiokävelyä. Välillä se vaan unohtuu, kun automaattiohjaus iskee päälle. M***a kun sitä muistaa tehdä, se rauhoittaa mieltä ja lisää omaa hyvinvointia.

Kun hiljensin vauhtiani, näin saman tien kadulla upean etanan. Pysähdyin ja ihailin sitä. Otin kuvan. Samalla tämä kuva painui omille verkkokalvoille muistutukseksi, ettei aina nopeus ole valttia. Perille pääsee monella tapaa ja on hyvä muistaa, mikä palvelee missäkin tilanteessa itseä parhaiten. Ajattelin, ettei etana ollut siinä kadulla edessäni edes sattumalta.

Töissä tunnistan samaa ilmiötä. Tavoitteisiin voi päästä eri tavalla, jopa eri rytmillä. Välillä hötkyilyn sijaan olisi viisaampaa käydä hakemassa kuppi teetä, ja sitten jatkaa. Tämä toimii erityisesti, kun olemme hieman jumissa ratkaisemassa haastavaa casea. On tärkeää pysähtyä ja tunnistaa, mikä palvelee siinä kohtaa parhaiten. Tänään ajattelin tietoisesti harjoittaa läsnäolevaa etana-päivää. Tehokkaasti, m***a tutkien ja pysähtyen 🐌 .

Ihanaa uutta viikkoa sinullekin!

Heinäkuu on Suomessa monella toimialalla hiljaista aikaa, ja oman kokemukseni mukaan loistoaikaa lomailla. Samalla on ollut tervehdyttävää pitää sometaukoa ja keskittyä erilaiseen tekemiseen sekä omaan hyvinvointiin. Toki näitä asioita tekee arjessakin, m***a lomalla on enemmän aikaa.

Oma vahva uskomukseni on se, että luovuus paranee kun on aikaa lomailla ja viettää enemmän aikaa pois koneen äärestä, erityisesti luonnossa eri aisteja hyödyntäen. Mitä lomailu sitten tarkoittaa kenellekin, tässäkään ei ole yhtä oikeaa reseptiä. Itselleni loma on sekä kehon lepoa m***a myös henkisten voimavarojen kasvattamista. Lomaan kuuluu myös rästitöiden tekeminen kotona. Fyysinen tekeminen tuottaa iloa, kun kaivaessa maata näkee omien käsiensä työn jäljen ja tietää tehneensä jotain. Se on tosi palkitsevaa! Erilainen tekeminen tuo etäisyyttä myös arkeen. Mieli kuiskii uusia asioita, joita ei työn ohessa ehdi kuuntelemaan. Aina siis ei tarvitse lähteä kauas edes.

Itse aloitin lomani henkisellä retriitillä, jossa ihana rauhallinen kartanomiljöö kasvisruokineen tarjoili mahdollisuuden olla itsensä ja omien ajatusten kanssa. Aito pysähtyminen, kävelyt luonnossa, meditaatiohetket ja pysähtyminen ylipäätään elämän äärelle. Kun pää hiljenee, tulee tunne, että aikaakin on enemmän. Se on hyvä muistutus siitä, että säännöllisten meditaatiohetkien jatkaminen arjessa kannattaa. Siitä on kohta vuosi, kun aloitin säännölliset mindfulness-hetket. Huomasin nopeasti niiden positiiviset vaikutukset:
- mieli rauhoittui
- yöuni parani
- paransi kykyä olla läsnä
- stressinsietokyky parani

Moni ajattelee, että erilaiset läsnäoloharjoitukset vaativat paljon aikaa, m***a niitä voi aloittaa lyhyesti. Youtube on täynnä ohjauttuja harjoituksia, jos yksin aloittaminen on vaikeaa. Vähitellen opimme hyväksymään sen, että päässämme kuhisee ajatuksia, m***a niihin voi olla tarttumatta. Antaa ajatusten tulla ja mennä takertumatta niihin. Se voi auttaa seesteisen olon jatkumista, kun on aika hypätä takaisin hektisempään arkeen, joka on taas eri tavalla palkitsevaa. Kuitenkin, on tärkeää muistaa olla läsnä tässä hetkessä. Kivaa lomalta paluuta tai sitten lomien jatkoja!

Kirjoittelin blogiin työn jatkamisesta vanhuuseläkkeen jälkeen, 11.6. Hesarin kirjoitus sekä valmennuskokemukset innoittivat pohtimaan muutamasta eri näkökulmasta.

Ikä ja työn tekeminen :: sakuracoaching.fi Itse tapaan työssäni hyvin eri ikäisiä ihmisiä, nuoria, keski-ikäisiä, m***a myös eläkeikää lähellä olevia ammattilaisia. Havaintoni viime vuosilta heistä on se, että yhä useampi kokee työn edelleen merkityksellisenä, fyysinen kunto on hyvä ja halu jatkaa työelämässä vahvistuu...

Työnhausta ja osaamisen sanoittamisesta muutama sana näin viikon alkuun. Kun lukee työpaikkailmoituksia, vaatimusten määrä on usein aika pitkä lista. Olen itse törmännyt uravalmennuksissa tilanteisiin, että moni jättää hakematta paikkaa, kun ei täytä kaikkia kriteereitä tai kokee, ettei ole riittävän hyvä jossain tietyllä alueella. Sitä niin helposti verrataan muihin, vähätellään omaa osaamisen tasoa eikä nähdä kokonaisuutta. Onko yksittäinen osaaminen este tehtävän hoitamiselle? Voisiko sen jopa ehkä oppia?

Itse usein mietin, mikä määrittää osaamisen tason? Onko se joku koulutus, kurssi, todistus siitä? Vai onko se vahva kokemus? Saako sen ostettua kaupasta, täytyykö se kokea tai harjoittaa tietty määrä? Yksi osallistuja totesi yhdessä koulutuksessa, että Suomi on sertifikaattien maa, ja näin se aika usein on. Se herätti minut pohdiskelemaan asiaa eri näkökulmista, onko kaikissa tilanteissa sertifikaatti tae asian hallitsemisesta käytännössä. Sertit ovat usein kalliita, ja estää osaa sen hankkimisessa.

Yksi tuttu taiteilija vähättelee omaa taidettaan, koska hän ei ole käynyt taidekoulua vaan ns itseoppinut ja kurssittanut tekniikoissa itseä. Aivan loistava maalaaja, joka voi tehdä täysin näköistaidetta tai abstraktia taidetta, hänellä on selvästi lahja. M***a joo, eihän hän voi olla taitelija, koska hänellä ei ole siitä todistusta 😊 .

Toinen tuttuni on taitava pensselin kanssa, todella upeita maalauksia, m***a hän koki, että hänen on käytävä taidekoulu jotta hän saa virallisen leiman, ja voi sitten kutsua itseään taiteilijaksi. Toki hän oppii tekniikoita opintojen myötä, m***a on tärkeää pysähtyä myös miettimään, miten me arvotamme ja määrittelemme itseämme. Ymmärrän, että lääkärillä on hyvä olla alan koulutus (juu, en halua itse valelääkärille mennä vaivojeni kanssa), m***a monessa työssä alan työkokemus voi korvata koulutuksen. Tänä päivänä monia taitoja voi opetella etäopinnoissa ja lyhyemmissäkin koulutuksissa. Kokemus on kuitenkin monessa roolissa tärkeintä, ja suurin osa työnantajista arvostaa sitä.

Enkä tarkoita, etteikö teoriaa ja opintoja tarvita, tai etteikö koulutus olisi tärkeä. Kannustan aina kouluttautumaan. Itsekin rakastan kehittää itseäni ja kouluttaa eri asioissa, saan siitä sitten sen sertin tai en. M***a mun pointtini on se, että todistus ei kuitenkaan ole välttämättä tae osaamisesta ja tietojen soveltamisesta käytäntöön. Vai olenko täysin väärässä ja se automaattisesti takaa tietyn osaamisen tason AINA?

Itse kannustaisin rohkeasti katsomaan työnhaku tilanteessa boxin ulkopuolelle. Tunnistamaan oman osaamisen ja vahvuudet. Kaiken kruunaa kuitenkin se kaiken tärkein, eli motivaatio. Ilman sitä harvemmin pääsee huipputuloksiin tai nauttii siitä, mitä tekee. Joten rohkeasti miettimään, voisiko innostus oppia uutta auttaa sanoittamaan, miksi juuri sinut pitäisi valita tehtävään? Autan mielelläni osaamisen ja vahvuuksien tunnistamisessa, ja sanoittamisessa, joten ota rohkeasti yhteyttä.

Onko sulla koskaan töissä tunne, kun työtahti kiihtyy ja meinaa lähteä laukalle, tai huomaa ajautuvansa autopilotille? Jos tunne ei ole toivottava, mikä auttaa sua rauhoittumaan? Muistatko pitää huolta palautumisesta?

Ainakin minä tunnustaudun välillä ajautuvani työn imuun, ja unohdan palauttavat tauot ja pysähtymisen sen äärelle. Viime kesän jälkeen halusin tehdä muutoksia omaan arkeeni ja siitä se matka alkoi. Halusin samalla tutkia, mitä muutoksia tietoisesti saisin aikaan.

Suuri, kaunis kiitos kuuluu hyvälle ystävälle Marjolle, joka sparrikeskustelumme jälkeen sai minut takaisin säännöllisten meditaatio/mindfulness-harjoitusten ääreen. Aloitimme elokuussa 2024 säännölliset rauhoittumis-hetket, jotka toteutimme samaan aikaan aamulla tiettynä hetkenä. Toteutuksen tavan jätimme vapaaksi, se saattaa olla ohjattu äänimeditaatio, hiljaisuudessa lattialla istuen toteutettu mindfulness-harjoitus tai meditatiivisen musiikin kera. Mulla lattialla istuminen toimii parhaiten, siinä maadoitun ja ankkuroidun rauhan tilaan. Se muistuttaa ajoista, jolloin harjoitin erilaisia läsnäolotaitoja aktiivisemmin. Tuoli on seuraavaksi hyvä, pitkällään tulee jopa liian rento olo. M***a mikä toimii mulla, ei toimi kaikilla.

Tärkeää itselleni oli se, että raportoimme toisillemme, miten sujui. Jaoimme tunteita, fiiliksiä ja välillä voi vaan todeta, että olipa tänään vaikeaa rauhoittaa oma mieli.

Joskus aikataulut ovat tiukat, ja sitä ei mukamas löydä lyhyttäkään aikaa itselle rauhoittumiseen. M***a ei hätää, sen voi korvata monella eri tavalla, metsässä käydä rauhoittumassa (istuen, puita halaillen, meditaatiokävelyä tehden). Yksi päivä tein pidemmällä automatkalla automeditaatiota, keskityin vain olennaiseen ja en ollut riski liikenteelle, päinvastoin. Aistit herkkänä.

Muistutus siitä, että pysähtyä voi monella tapaa. Säännölliset meditatiiviset interventiot tuovat itselle aina lukuisia hyötyjä, kuten:

- Olen parempi ihminen itselle
- Olen saanut lisää rauhan tunnetta
- Yöuneni ovat parantuneet
- Läsnäolo on vahvistunut
- Vähemmän suorittamista, vähemmän autopilottia
- Työn imun tunnistaminen vahvistuu ja kyky palata perusasioiden äärelle vahvistuu

Kun harjoittaminen toimii, sitä on mielekästä myös jatkaa. Päivän aikana palautumishetket voivat olla pieniäkin asioita, m***a tärkeää on muistaa ne, vaikka työ olisi kuinka koukuttavaa ja mielekästä. Me ollaan ihmisiä eikä robotteja, mikä on ihanaa! Jos sulla on jakaa hyviä vinkkejä, niitä on aina ilo kuulla!

Osallistuin eilen webinaariin, jonka teemana oli onnellinen turvallisuus. Mielenkiintoinen mukaansatempaava tapahtuma, jonka piti onnellisuustutkija Ilona Suojanen. Lämmin kiitos, ajatuksia herättävä webinaari, ammattilaisella otteella.

Jos mietimme maailmantilannetta, teemana turvallisuus on varmasti meidän monienkin mielessä. Tietoisesti tai tiedostamatta. Webinaarissa oli mielenkiintoisia tulokulmia, joita en ollut koskaan pysähtynyt ajattelemaan edes. Yksi itseä herättävää oli se, kun Ilona herätti miettimään, millaisia valokuvia otamme, ja kertovatko ne meidän onnellisuudesta? Pläräsin siinä kännykkäkuviani, ja totesin, että puhelimeni kuvat ovat pääsääntöisesti positiivisia, ja viestivät onnellisuudesta. Kuvat olivat läheisistä, kissoistani, luonnosta ja tapahtumista, joissa oli kivaa. Seuraava huomio oli, että niillä on selkeä yhteys turvallisuuteen. Pysähdyin oikein miettimään, mitkä kuvat itselläni kertovat turvallisuudesta.

Ilona herätti ajattelemaan sitä, mitä se turvallisuus oikeasti merkitsee ja miten siitä puhuttaessa unohdetaan positiivisuus ja turvallisuuden läsnäolo, vaan helposti huomio keskittyy turvattomuuteen. Meidän jokaisen taustalla ja kokemuksilla on vaikutusta myös siihen, miten turvallisuuden tunne koetaan. Media syöttää myös meille omaa tarinaansa jatkuvasti ja moni totesikin rajaavansa mediaa.

Tärkeä viesti oli se, että turvallisuus liittyy onnellisuuteen ja turvallisuuden tunne vahvistaa hyvinvointia. Ilolalta löytyy tutkimustuloksia hänen kirjoista, joihin itsekin aion tutustua ajatuksella.

Webinaarin jälkeen kysyin vielä itseltäni, mitkä asiat minulla vaikuttavat turvallisuuteen? Aika haastava ja iso kysymys kaiken kaikkiaan. M***a muutamia asioita, jotka tulivat heti mieleen:

🌼 luottamus läheisiin
🌼 ympäristö
🌼 työyhteisön raamit ja arvot (oikeudenmukaisuus)
🌼 tulevaisuuden toiveikkuus
🌼 vapaus
🌼 huomion kiinnittäminen hyviin asioihin

Kuva on kesällä otettu mökiltä, joka viestii itselleni onnellista turvallisuutta monellakin tavalla.

Aion jatkaa aiheen pohdintaa ja kirjoitella asioita omaan pohdintapäiväkirjaani. Olisi kiva kuulla, mitkä asiat sinulla nousee ensimmäisenä mieleen, kun mietit aihetta?

on aihe, jota en voi liikaa hehkuttaa ja sopii hyvin näin ystävänpäivään. Vaikka olen kuinka itsenäinen ja itseohjautuva, ajoittain sosiaalinen erakkokin, kaipaan ihmisiä ja yhdessä tekemistä. Uskon, etten ole tässä yksin. Viime viikonloppuna käytimme päivän ystäväni, työnohjaajakollegan kanssa luovuuteen ja tietoiseen boxin ulkopuolelle kurkkimiseen.

Käytimme eri menetelmiä, mm. mukana oli liike, sanallistimme asioita, m***a luova maalaaminen oli yksi tekemisen väline. Teimme alkuun suurehkon teoksen, jossa kumpikin aloitti oman luovan maalaamisen omilla väreillä, ilman esittävää tekemistä. Vaihdoimme puolia aina sopivin aikavälein. Ai jai, siinä sai tutkailla taas omia rajoja ja rajattomuutta, miltä tuntuu mennä toisen tontille omilla väreillä ja omalla käsialalla. Sotkemaan suorastaan toisen teosta. M***a lopputulos oli hauska, suorastaan huikea ja kun vielä siitä luovasta teoksesta katsoo pieniä yksityiskohtia, voi löytää mitä tahansa. Voimaeläimiä, kuvioita, joita voimme nähdä eri tavalla löytäen uusia näkökulmia.

Sen jälkeen vielä maalasimme siten, että saimme valita niitä värejä, jotka vähiten kutsuvat meitä ja maalasimme ainoastaan vasemmalla kädellä. Voin sanoa, että aika rankkaa oli, siinä joutui epämukavuusalueelle, tai ainakin venyttämään omaa mukavuusaluetta kunnolla. Värimaailma pelkästään tuntui vieraalta. M***a lopputulos oli hauska, ja totesimme loppuun, että hyvä siitä tuli eli hyvä me. Annoimme siis kiitoksen itselle.

Kuinka terapeuttista on välillä laittaa kädet maaliin (tosin hanskojen kanssa) tai maalata siveltimellä jotain, ilman että tietää mitä siitä tulee. Heittäytymistä kunnolla, jonka voi tehdä ihmisen kanssa, johon luottaa ja joka ei tuomitse. Terapeuttista on sekä maalaaminen, että yhdessä tekeminen. Kokonaisvaltainen hyvinvointi kun pitää sisällään m***a tärkeää elementtiä, sosiaaliset suhteen mukaan lukien ja siksi ainakin itselleni on tärkeää työn ohessa löytää näitä eri tavalla voimaannuttavia hetkiä. Hyvää ystävänpäivää!

Uusi vuosi - tyhjä sivu - elämä täynnä mahdollisuuksia. Toinen viikko jo meneillään, ja joulun pysähtyminen teki niin hyvää. Ei velvoitteita, sai lukea ja viettää aikaa läheisten kanssa.

Uuden vuoden lupausten tekeminen on aina niin ihanaa, ja ilolla on voinut lukea ihmisten postauksia tulevasta vuodesta, mitä kaikkea kukakin haluaakaan saavuttaa. Enkä itse ole tässä missään nimessä poikkeus, aina vuoden vaihteessa on kiva tehdä unelma- tai tavoitekarttoja, suunnitelmia mitä muutoksia ehkä haluan elämääni. Itselleni on tärkeää tehdä myös menneen vuoden ja oman elämän inventaariota, ja todeta asioita, jotka toimivat, ja ne jotka eivät toimi, niistä voi hyvin luopua. Luopumalla annamme tilaa uudelle, jollekin asialle, joka on ehkä odottanut sitä oikeaa aikaa.

Kävin viime viikolla kuntosalilla pitkän tauon jälkeen ja totesin, että normaalisti hiljaiseen aikaan sali oli täynnä porukkaa! Lähes kaikki laitteet olivat käytössä, ja monet olivat siellä kaverin kanssa. Niin kuin minäkin, houkuttelin ystävän mukaan samalle salille, josko lähteminen olisi helpompaa, kun yhdessä sopii ajankohdan. Tällä viikolla sainkin jo itseni liikkeelle yksin, eli voisiko tässä olla päätös takana, että laajenna nyt sitä omaa mukavuusaluettasi... kenties.

Kuitenkin huomaan pysähtyväni sen äärelle, miten ylläpitää innostus pidemmän aikaan, jopa läpi vuoden? Erityisesti niissä asioissa, joiden tiedän tuottavan itselle hyvää, m***a ne eivät kuulu siihen intohimojen top kolmoseen. Imu vanhaan on suuri, ja sitä joutuu tietoisesti tekemään töitä, että kykenee tekemään muutoksia. On kyse sitten kahden kirjaimen sanasta ”ei”, tai asioista, jotka eivät ehkä palvele omaa hyvinvointia enää tässä kohtaa.

Samalla huomaan pohtivani tavoitetta, ja miksi asioita teen? Miksi aidosti haluan muutosta? Miksi tavoittelen jotakin? Miksi haluan luopua jostain vanhasta? Jos tähän ei löydy vastausta, motivaatiotaso jää alhaiseksi, ja innostuksesta saattaa tulla aika pian pannukakku. Tärkeää itselleni on löytää vastaus siihen, miten se muutos palvelee minua. Itsekästä ajattelua ehkä, m***a jos itse ei voi hyvin, ei sitä lähetä kovinkaan positiivista energiaa ympärilleenkään.

Keinoja ja menetelmiä on uuden aloittamiseen lukuisia, m***a tärkeintä on kai löytää se itselle sopivin. Onko se säännöllistä suunnittelua ja sen aktiivista seurantaa? Onko se ryhmän kanssa asioita tekeminen, on kyse sitten vertaistuesta, mentorista tai jopa valmentajasta? M***a kun haluaa muutoksen, ehkä tärkein asia on kuitenkin päätöksen tekeminen. Päätös siitä, että jotain muuttuu, jos ei kerralla niin ainakin pienin askelin.

Hyvää uutta tätä alkanutta vuotta 2024! Olkoon se sinun näköisesi, ainakin niissä asioissa, joihin pystyt itse vaikuttamaan.

Luovuuden prosessi on matka, joka on tiedostamatonta ja ennalta suunnittelematonta. Se on heittäytymistä, ennakkoluulottomuutta ja omien rajojen venyttämistä. Luovuus tarkoittaa eri asioita meille jokaiselle, ja voimme herätellä luovuutta eri keinoin. Luovuuden menetelmiä on paljon, ja se voi olla mm. taiteesta tanssiin ja kirjoittamiseen, tai muuhun keholliseen ilmaisuun.

Itselle yksi luovuuden lähde on taide ja värien työstäminen ja nimenomaan luova taide. Onhan minulla nykyisin sivellin-kammo, jonka tunnistan. Vaikka nuorena harrastin vähän öljyvärimaalausta, sitten se jäi muiden harrastusten alle ja koin, että luovuuteni katosi kokonaan. Vuosi sitten herättelin sitä terapeuttisten menetelmien kautta, joka oli portti taas uuteen luovuuden maailmaan.

Olen nyt pari viikonloppua tutustunut Vedic Artin ihmeelliseen maailmaan prinsiippien kautta upean Anne Kuntsin oppilaana. Se on haastanut minut monella tapaa, pois suorittamisesta, heittäytymisestä valkoisen kanvaasin äärellä työstämään sen hetken tunnetta ohjatuin keinoin. Miltä tuntuu seisoa telineen edessä tyhjä paperi tai canvas-taulu. Se ammottaa tyhjyyttä. Mistä lähden liikkeelle, mikä ohjaa minua eteenpäin. Onko se väri vai muoto, vai liike ja tunne, mikä kumpuaa jostain sisältä alitajunnasta? En tiedä, eikä sitä pidä edes analysoida liikaa. Antaa tulla mitä tulee minusta sisältä! Viikonloppuna parhaita hetkiä koin, kun sain hakea työvälineet luonnosta ja maalasin oikealla puistosta löytyneellä vanhalla sienellä ja oksilla ja kasvien varsilla.

Se on myös haastanut minut olemaan arvioimatta muiden teoksia - etten vaikuta heidän prosessiin omilla mielipiteilläni. Jos kommentoin teosta ”upea”, saatan keskeyttää toisen keskeneräisyyden matkan kohti jotain muuta. Enhän voi tietää, mitä toisen sivellin on vielä tuottamassa, ja kommentit voivat muuttaa lopputulosta. Eikä se lopputulos ole enää sisältä tullut tuotos, vaan siinä on ulkoista vaikutusta.

Kaksi viikonloppua nyt takana, ja matka jatkuu. M***a hyväksyn, että myös tämä on prosessi, jota ei voi suorittaa. Matka jatkuu, kun sen aika on.

Oman hyvinvoinnin seuraaminen on tässä muutosten maailmassa tärkeää, ollaan sitten huippu-urheilijoita tai harrastelijoita, tai vaikka vähän työnarkomaaneja 😛. Itse olen ollut vannoutunut Polar-kellojen suurkuluttaja 90-luvulta asti. Kerran kokeilin Apple-käyttäjänä AppleWatchia, m***a se lähti myyntiin Huutonetissä alle puolen vuoden, koska ei se treenaamiseen palvelullut tarpeitani. Muista älykelloista ei ole kokemusta, eikä ole ollut tarvettakaan.

Meidän Nuuksio Backyard Ultra kilpailuissa olemme saaneet useana vuonna yhteistyökumppaniksi Polar Suomen ja on ollut ilo seurata heidän kellojen kehittymistä ja toiminteiden monipuolistumista ja ominaisuuksien laajenemista. Mikael Heerman teki meidän Polkuporinat- podcastiin jakson Ville Uronen kanssa uusimmista uutuudesta, Polar V3 -kellosta. Kuuntelin eilen lenkillä jakson, ja täytyy sanoa, että minulla heräsi uuden kellon nälkä, vaikka entinenkin on alle vuoden vanha. Uudet ominaisuudet tukevat myös arkea monipuolisesti ja kertovat entistä paremmin palautumisesta - tai palautumattomuudesta. Kuten Ville sanoo jaksossa, kunhan sitä vielä uskoo tuloksia. Jos väsyttää, ja kellokin kertoo samaa tarinaa, voisikohan se kuitenkin olla oikeassa?

Viime kesänä Coloradon reissussa Kalliovuorilla happisaturaatio ominaisuus olisi ollut kova sana, ei olisi tarvinnut erikseen hankkia happisaturaatiolaitetta ja muistaa kantaa se aina mukana, jotta voi mitata lukemia. Itselläni alhaisimmat lukemat olivat reilusti alle 80, joten ei ihme jos vähän huippas.

M***a hyvä sykemittari on oikeasti työelämässä myös hyvä kaveri, joka muistuttelee levosta ja välillä taas liikkeelle lähdöstä. Dataa vaan kannattaa hyödyntää, ja pysähtyä sen äärelle. Palautumisesta ja elämän kuormasta on parissa Polkuporinat-jaksossa juteltu Arja Uusitalon kanssa, ja työn uupumistila vastaa pitkälti urheilijan ylirasitustilaa. Ajoissa reagoinnilla voi hyvin välttää syvemmät kuopat.

Jakso on täyttä rautaa ja faktaa ja jos yhtään hyvän kellon hyödyntäminen ja tekniikka kiinnostaa, niin kommenteissa on linkki jaksoon. Kiitos

Työnhaun haasteet voivat yllättää monenkin ammattilaisen ja konkarin. Kokemusta on vaikka kuinka paljon, laajasti ja omaa osaamista on ylläpidetty. Sitten iskee ulkopuolisia haasteita, yhtäkkiä alan tehtäviä on tarjolla vähemmän, ja roolit eivät täysin istu omaan toivelaariin, tai vaatimukset eivät yksinkertaisesti täsmää.

Kun tapaan yli 50 vuotiaita, jotka ovat etsimässä uusia haasteita - joko omasta tahdosta, tai pakon sanelemana, kovin moni nostaa heti esteeksi iän. ”Olen jo tämän ikäinen. Ei kukaan ota enää minun ikäistä työhön.” Uskomus, että yli 50 vuotiasta ei enää arvosteta työmarkkinoiila on mielestäni osittain uskomus ja menneisyyden juttu. Toki joissain yrityksissä vielä myös totta. Asenne ikään vaihtelee yrityksittäin ja sillä on vaikutusta, mitä asioita rekrytoija miettii ja millainen asenne hänellä on ylipäätään diversiteettiin.

Asenteet ovat muuttuneet viime vuosien aikana varmasti monestakin syystä suhteessa työvuosiin ja ikään;
🔹fyysinen jaksaminen on paremmalla mallilla, koska raskaan fyysisen työn tekeminen on vähentynyt
🔹asenne itsensä kehittämiseen on muuttunut, ainakin kohtaamani ihmiset pitävät osaamista yllä monimuotisin keinoin
🔹ymmärrys siitä, että uuden oppiminen on edelleen mahdollista (kyvykkyys sekä motivaatio)
🔹osaavan työvoiman määrä vähenee
🔹organisaatiot näkevät monimuotoisuuden rikkautena
🔹aiempaa kokemusta halutaan hyödyntää sekä se nähdään rikkautena, sitä arvostetaan
🔹asenne työn tekemiseen muuttuu, ja monilla eläkepäivät eivät ole tavoitteena, vaan jopa halutaan työskennellä vielä sen jälkeen, kun on mahdollisuus jäädä eläkkeelle
🔹keinot löytää töitä on monimuotoistunut - tässä usein apuna on uravalmentaja tai työelämän coach

Itse haluaisin aina nähdä ihmisen iättömänä, enkä määrittää ennakkoon sitä, millainen on 50 tai 55 vuotias, tai vastaavasti 30 vuotias. Tavoitteellisuus, tehokkuus, osaaminen tai mikään muukaan ei todellakaan liity pelkästään ikään. Toivoisin, että muistaisimme katsoa toisiamme ennakkoluulottomammin ilman ennakkouskomuksia. Jokainen ammattilainen on tässä Suomessa arvokas.

Luovuus - se voi olla kykyä tuottaa jotain uutta, joko ajattelun tai tekemisen tasolla. Luovuuden merkitys kasvaa tulevaisuudessa entisestään, ja tätä keskustelua käyn usein koulutuksissa AI- ja ChatGPT-keskustelun ohella. Onko tekoäly luovaa vai ei?

Itselleni luovien menetelmien käyttäminen tarkoittaa itseni haastamista, omasta poterosta poismenoa, tietämättömyyden tilan vahvistamista ja pysähtymistä. Ennen kaikkea se on omien tunteiden käsittelyä. Luovuutta voi harrastaa monella tapaa. Viikonloppuna osallistuin taiteilija Anne Kuntsin järjestämälle Vedic Art -peruskurssille Espoo Artin tiloissa. Anne kuvaakin kivasti omilla nettisivuilla taiteesta ja maalaamisesta ”Luominen on valtava voimavara.”

Vedic Artin historia menee Intiaan, ja Curt Kjällman kehitti menetelmää 70-luvulta alkaen, josta syntyi 17 prinsiipin malli. Vedicartin sivuilla sitä kuvataan näin: ”Vedic Art rohkaisee jokaista löytämään oman sisäisen tapansa ilmaista sekä pääsemään kosketukseen luomisen vapauden ja ilon kanssa. Vedic Artissa opettajat ja oppilaat ovat tasavertaisia. Vedic Art ei ole tyylisuunta eikä uskonto. Se ei ole myöskään terapia tai hoitomuoto. Vedic Art on kaikille avoin, riippumatta siitä oletko aiemmin harrastanut taiteita vai et.”

En tutustunut menetelmään ennen kurssia, joten kaikki oli minulle uutta ja ihmeellistä, olin alkuun koko ajan ”pihalla”. Eniten nautin siitä, että sain maalata ilman kontrollia, kukaan ei arvioinut lopputuloksiani kauniiksi tai rumiksi, vaan tekeminen oli se prosessi. Oli tilaa kuunnella omaa intuitiota, pysähtyä, maalata eri tekniikoilla, ja nauttia matkasta miettimättä lopputulosta. Se, että päästää irti suorittamisesta tekee ainakin minulle niin hyvää! Paljon samaa kuin terapeuttisessa maalaamisessa, ja silti ei, koska nämä prinsiipit ohjaavat tekemistä. Tuskin maltan odottaa lokakuun jatkokurssia. Jos joku miettii kurssittamista, suosittelen Annea täydestä sydämestä, hänen tapa olla kosketti minua syvästi.